Kalastusmuodot
Toiminnassamme yhtenä tärkeimmistä asioista on kalakantojen hyvinvointi. Tuemme kestävää kalastusta vapauttamalla jokaisen lajin suuret yksilöt ja käyttämällä ravinnoksi vain sen verran kalaa kuin oikeasti käytämme. Lohikaloista vapautamme kaikki rasvaevälliset kokoon katsomatta.
Käytössämme on myös kumihavakselliset haavit, jonka ansiosta kalat eivät vahingoitu haavitsemistilanteissa. Kalojen onnistuneen lisääntymisen varmistamme antamalla kaloille kuturauhan. Esimerkiksi emme kalasta keväällä jigeillä matalassa vedessä, jossa uroskuhat ovat vartioimassa mätimunia hyvinkin aggressiivisesti.
Vetouistelu
Lähde mukaamme nauttimaan vetouistelusta, josta valittavissa on kaksi eri muotoa.
Täsmäuistelu:
Täsmäuistelu on uistelumuotona erittäin aktiivinen. Täsmäuistelu tapahtuu rantojen ja luotojen läheisyydessä käyttäen levittäjävapoja. Lyhyistä siimapituuksista johtuen tärpit voivat olla ikimuistoisia! Kohdekaloina hauki ja ahven.
Vetouistelu käyttäen plaanareita:
Tässä vetouistelumuodossa käytetään apuvälineinä plaanarikelkkoja. Plaanarit mahdollistavat usean vavan (10-12kpl) yhtäaikaisen käytön. Kalaa haetaan laajemmalta alueelta ja eri vesikerroksista. Kohdekalana hauki, kuha ja ahven.
Kuhan ilta/yöuistelu (keskikesä)
Uistelu keskittyy keskikesälle ilta- ja yöaikaan, jolloin kuha on nousemassa / nousee jopa pinta kalvoon saaliskalojen perässä syönnökselle. Uistelu tapahtuu plaanareita apuna käyttäen. Kohde kalana kuha.
Hauen heittokalastus
Hauen heittokalastus on mukava ja melko saalisvarma kalastusmuoto. Matalassa vedessä tärpit ovat räjähtäviä ja ikimuistoisia! Heittokalastuksen monimuotoisuus tekee kalastuksesta todella mielenkiintoista ja mukavaa. Kalastustyylinä on valittavissa jerkki, lusikkauistin, perho, spinnerbait ja jigi. Kohdekaloina hauki ja ahven.
Jigikalastus
Jigikalastus on saanut suuren suosion saalisvarmuuden vuoksi. Jigikalastuksessa lähdemme tavoittelemaan kyyvedensyvyyksistä sitä isoa. Jigillä kalastaessa käytetään kevyitä välineitä ja ohuita siimoja, jonka ansiosta tärpit välittyvät kalastajalle todella sähköisinä! Kalastustyyleistä valittavissa heittojigaus tai vertikaali jigaus. Kohdekaloina kuha, ahven ja hauki.
Talvikalastus
Talvella kalastusmuotoina on jään päältä tapahtuva pilkkiminen sekä hauen täkyonginta.
Täkyonginta
Talvella jäänpäältä tapahtuva täkyonginta on hauska ja erittäin koukuttava kalastusmuoto. Kalastuksessa ei käytetä kelaa tai vapaa vaan pääset tuntemaan kalan potkut suoraan siimasta! Täkyonginnassa käytetään elävää syöttiä. Kohdekala hauki.
Pilkkiminen
Pilkkiminen Soukkio-järvellä on elämys. Isot ahvenet ja kirjolohet odottavat ottajaansa. Kohdekaloina hauki, ahven ja särki.